Anssi Kippo on juuri saanut varoituksen. Emme lukuisista yrityksistä huolimatta saaneet Martti Servon dvd:tä pyörimään Astia-studion olohuoneen jättimäisestä televisiosta. Ketä muuta syyttäisimme kuin talon isäntää? Seuraava varoitus johtaa ankariin kostotoimiin ainakin sikäli kuin humalaansa sopertelevan solisti Tikkasen uhoamista on uskominen.
Bändin jäsenet ovat omakustannelevyn ensimmäisenä äänityspäivänä kunnostautuneet kukin parhaan kykynsä mukaan. Kitaristi Ville Keinänen paistoi erittäin maukkaita hampurilaisia yhtyetovereilleen. Basisti Antti Paakki murjoi instrumenttiaan ansiokkaasti edellisen illan aiheuttamasta krapulaväsymyksestä huolimatta. Paakin asiaan kuuluvat välikuolemat Astian lukuisilla sohvilla herättivät hilpeyttä kanssasoittajissa. Kitaristi Antti Piikki toimitti dj:n virkaa saunaosaston pukuhuoneessa: Bat & Ryyd ei jättänyt ketään kylmäksi. Itse soitin rummut kolmeen levyn yhdeksästä kappaleesta. Kiihtymään pyrkivä tempo kirvoitti herjan miksaaja Aaltosen huulilta: "Homo ei suostu käyttämään klikkiä!" Vastasin asialliseen sävyyn, että tempolla on kyllä ollut tapana pysyä kurissa aina, kun vain olen voinut luottaa miksaajan ammattitaitoon. Solisti Toni Tikkasen ansiot rajoittuivat tänään aamukänniseen hourintaan, Pasi Nurmisen imitoimiseen. Tikkasen tulkinta oli mielikuvituksekas: kuminaamari päässään "MONREPOOTA" huutelevan hahmon assosioiminen Pasi Nurmiseen luultavasti edellytti joitakin promilleja.
Camp Anomus majailee Lappeenrannassa ensi torstaihin asti. Huumorin taso möyhii mutapohjaa jo nyt. Tulevaisuus pelottaa: Taivas varjele, mitä sieltä tulee!
Antto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti