keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

"Burma"

Tällä kertaa tekstin sijaan videota. Kyseessä on pieni pätkä tulevan levyn zibaleesta Burma (työnimi). Ääni on huono, mutta eipä kuvassakaan ole kehumista!


keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Lisää meiä biiseistä

Edelliseen postaukseen viitaten, tässä tulee vähän houreita levylle mielivistä biiseistä - vanhimmasta uusimpaan. Ajattelin, että biisejä kuvaillessa on ihan turvallista vertailla tarvittaessa muihin bändeihin, sillä eihän ne sitten lopulta kuitenkaan kuulosta niiltä yhtään.

Mut joo hei, tässäpä pari riviä per zibale:


1. Myöhemmin syksyllä

Tuttu biisi jo Hämärästä aamunsoittoon -eepeltä, eli menee ihan tuonne vuoteen nollaseiska asti. Mutta toimiihan se vieläkin, joten mukaan vaan! Saanee varmasti vielä joitain pieniä sovitus- ja sanoitusaiheisia muutoksia, mutta uskoisin, että hurjia muutoksia aikaisempaan versioon ei tuu. Mitä nyt orkesteri kuulostaa ehkä vähän vanhemmalta ja väsyneemmältä. Anomus-biisiksi yllättävän lyhyt ja suora, melkeinpä tarttuva!


2. Harhasanat

Tämä löytyypi Oudot huoneet, harharetket -eepeeltä. Hyppysellinen uhkaa, himpun verran eeppisyyttä ja ripaus hatsaa, siinä ainekset tähän soppaan. Edellisestä vanhuksesta poiketen tähän saatetaan kokeilla hieman erilaisempaa lähestymistapaa, jos ihan hurjiksi ruvetaan.


3. Sydämenlyöntejä

Miun all time -suosikkejani. Voimaa, tunnetta ja luovaa hulluutta! Löytyy myös Ohari-levyltä. Uusi sovitus mukailee aika lailla vanhaa, uskoisin. Lähinnä mietityttää, että osaako kukaan enää vetää tätä yhtä timmisti kuin pari vuotta sitten. Vittu mikä ikäkriisilevy tulossa.


4. "Masto"/Gerbera

Löytyy tuoreimmalta Autere-eepeeltä. Sanat muuttuvat varmasti, sen oon päättänyt jo nyt. Myös ainakin kertsiin ja yleisesti rakenteeseen tulossa muutoksia. On sen verran kimurantti biisi ja progehelvetti noin yleisestikin, että ekalla yrittämällä ei onnistuttu.


5. "Vitone"/Varsova

Tästäkin tykkään aikas lailla. Uusi versio saanee lisää usvaa päällensä ja ehkäpä vähän hallitumpaa laulua ja soittoa kuin Autere-versiolla. Muutenhan tää on aika nätti jo nyt, vaikka itse sanonkin.


6. 22:42

Levyn hatsaisimpia biisejä kaksijakoisuudessaan. On alkavinaan vähän slovarina, mutta vaihtuukin aika sambapunkiksi. Aikoinaan sovitus on heitellyt vielä roisimmin lapasesta, mutta nyt biisi on löytänyt hieman hallitumman ja hillitymmän sovituksen, tosin ei tässä kompromisseja oo tehty. Vokaalipuolella esitellään vähän uusia "sävyjä". Jos kaikki efektikikkailut ym. hatsavisiot pääsee läpi, niin tätä varmaan harvemmin livenä vedetään.


7. "Strömsö"

Onnistuessaan voi olla meiän hienoimpia ja aika hyvältä kuulostaa jo nyt. Levyllä ei ole varsinaisia slovareita, mutta tää on varmaan lähimpänä. Nättii shittii, tosin kyllä tässäkin tais joku pirirytmi olla, ettei ihan popiksi mennä.


8. "Tähdet ja turhuus"

Popista puheen ollen, tämä alkaa olla sitä ehkä vähän liikaakin. Vaikka ihan kelpo biisiksi onkin muovautumassa, niin ei tämä välttis istu oikein kokonaisuuteen. Suap nähä. Voitas myyä Foo Fightersille.


9. "Burma"

Mutta tää sen sijaan, aijai! Nyt on hyvä meisinki päällänsä. Rytmikäs säkeistö ja räjähtävä kertsi, jossa myös hieman Trail of Dead -henkistä huutolaulua. Soittopuoli on varmaan sitten sitä Kingston Wallia tai Von Hertzeniä - tosin sillein sovitettuna, että miekin tykkään. Outro on hyvää mättöä.


10. "Höyry"

Tässä listassa uusin biisi, mutta pääriffi ja ns. mannecore-osuus esiteltiin ekan kerran jossain muodossa jo joskus nollakuusi tai -viisi. Erittäin hyvät viilikset tästä. Vois sanoa, että vähän niin kuin Muse kohtais Opethin ja kertsissä sitten jotain ihan muuta ja jylhää.


Nonni, lisää syssymällä!


-Toni