sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

PROGGIS KÄYNTIIN

Helou kaikille. 

Koska varsinainen nettisivustomme odottaa vielä necromancer-henkistä webmasteria, päivitämme kuulumisia sillä aikaa tällaisen uudenkarhean plokivirityksen kautta. Anomus oli itse asiassa trendien aallonharjalla jo vuonna 2006, jolloin perustimme ensimmäisen blogimme, mutta sen elinikä jäi aika lyhkäiseksi. Katsotaan miten käy tämän kanssa.

Tän blogin päätarkoitus on raportoida meiän tulevan debyyttipitkäsoiton tekoprosessi, eli kuinka kivuliaasti meiän huikeat biisit siirtyvät pääkopista studion kovalevylle. Eli hommahan menee käytännössä näin: Anomus suuntaa Miitri Aaltosen johdolla toukuun vikana sunnuntaina Lappeenrannan Astia-studiolle, jossa väännetään ensimmäinen työviikko hirveellä raivolla post-suomirockia tallentimiin ja sitten karavaani siirtyy Imatran Music Brosille, jossa hoidetaan sessio häpeälliseen loppuunsa. Sitten jälkiä paikkaillaan miksauksen ja masteroinnin muodossa puolisentoista viikkoa. Ja sitten mietitään, kuka kehtais julkaista moisen tuotoksen - mutta tää kaikki on vielä epäolennaista tällä hetkellä. Katsotaas tarkemmin, missä mennään nyt.

Alunperin äänitykset piti aloittaa jo loppukesästä 2010, mutta koska aikataulut veti sen verran kireälle, niin päätettiin, että on parasta kassella asiaa uuestaan syssymmällä. Mikä oli hyvä veto, sillä saatiin sillä aikaa rutistettua toisistamme pari aikas asiallisen kuuloista biisiä, vaikka itse sanonkin.

Meillä on tässä vaiheessa takana viisi eepeetä ja näin ollen 18 virallisesti julkaistua biisiä. Kun ruvettiin miettimään kappalekokonaisuutta tuota tulevaa lättyä varten, niin ensiksi äänestettiin vanhoista biiseistä ne, jotka jokainen suostuisi ottamaan levylle mukaan. Karsinnasta selviytyi vain viisi biisiä, joten tässä ei olla tekemässä mitään demoajan best-ofia. Mitäpä sitä tuijottelemaan taaksepäin, mikäli nykyhetki tarjoaa parempaa. Lopulliselle levylle jäänee yhdeksän tai kymmenen biisiä, joten siinäpä onkin mukavasti vanhat ja uudet tasapainossa. "Siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla!" Mistä tulikin mieleen - voin olla vanhanaikainen, mutta miusta hyvän levykokonaisuuden maksimikesto huitelee jossain 45 minuutin tietämillä, joten turha meidänkään on tunkea levylle täyttä 80 min musiikkia vain koska se on mahdollista.

Mutta tässäpä oli lyhyesti se alkupiste, mistä hommaa on lähetty kehittelemään. Jatkossa kirjoittelemme tarkemmin biisiehdokkaista ym. asiaankuuluvasta ja varmaan välillä asiaankuulumattomastakin. Tarkoitus ois myös lisäillä kuvaa ja ääntä tuonnempana, mut mie en luppaa mittää. Luonnollisesti päivitettävää syntyy sitä enemmän, mitä lähempänä ollaan äänityssessioita, mutta koitetaan silti päivitellä tätä kuitenkin jotenkin säännöllisesti.

Mutta nyt hojo ja moro!

-Toni

Ei kommentteja: